Uutiset

24.12.2008

Lisää demosessioita.

lue lisää ...

Vanhoja uutisia

Kontakti

E-mail: palaute(ät)felisdomesticus.org

Kortesjärvi, Syysrock, 13.10.06

Otettuamme koulutuksestamme ns. omaa lomaa, meille tarjoutui tilaisuus hioa settimme pienimpiä yksityiskohtia myöden kuntoon ennen kuin lähdimme suuntaamaan kohti rokin tapahtumaa. Eri asia on, oliko siitä mitään hyötyä. Tiedonkulku meidän ja järjestävän tahon välillä oli hieman vajaata, josta syystä pakkasimme autoon kaiken mahdollisen mitä saattaisi kuvitella tarvitsevan ja takapenkkiläiset istuivat kuin sillit suolassa kitara- ja bassolaukku sylissään. Perillä selvisi ettei mitään oltaisi tarvittu.



Koska allekirjoittanut oli menomatkalla kuskina ja vastasi yleisestikin matkasuunnitelmasta, oli seurauksena luonnollisesti se, että olimme paikalla aivan liian aikaisin. Matka-aika oli arvioitu kenties hieman yläkanttiin, se kun kuluikin lopulta oikein leppoisasti Dream Theateria kuunnellen ja Sorbusta tai Spritea juoden. Perillä alkoikin sitten odottelu. Koska päästään tsekkiin, koska päästään soittamaan, koska päästään lähtemään. Olimme nimittäin aavistuksen kiireisiä koskapa minä ja roudariksi ja hengailijaksi mukaan lähtenyt Toopakka halusimme päästä vielä illalla Seinäjoelle kokemaan Tommi Liimatan keikan.



Lopulta kahvin tarjoilemisen ja muun jälkeen pääsimme tsekkiin, josta jäi hieman vajaa fiilis mutta lähdimme kuitenkin odottelemaan h-hetkeä, mitä me nyt osaisimme vaatia? Seurasi liää odottelua koska tapahtuman aloitusaika päätettiin siirtää seitsemästä kahdeksaan enemmän väen toivossa. En tiedä oliko sillä vaikutusta. Vajaa tsekkimme kostautui siten että kun viimein kahdeksan aikaan aloitimme, seurasi iloinen yllätys - laulu ei kuulunut, varmaankaan? Ainakaan minä en kuullut Järvisen luikauttelua joten kertonee jotain myös monitoroinnista. Mutta, ensimmäisen bändin osahan on aina tyly. Änisedät kävivät vähän taputtelemassa mikkejä ja ilmeisesti sieltä sitten jotain kuului. Soitto meni, ei nyt reisille mutta johonkin sinne päin. Yleisö kuitenkin tiesi etiketin, Henkan rumpusoolo sai nimittäin raivoisat aplodit. Poistuimme kun olimme toistamiseen saaneet kahvia ja vähän pikkusuolaista ja suuntasimme Seinäjoelle. Ei tämä nyt huonosti mennyt, mutta paremminkin olisi voinut.



Setti:
1. Reen
2. Michael Jackson / Paskaa ja lapsellista
3. Nokkela meritonttu
4. Tilanteitta
5. Taulussa on peili
6. Tansseja jalattomille
7. Hammastahna I
8. Häävieraat eivät paastoa

Kuvat © Tiina Jutila