Tarina

2005 | 2006 |2007
Vuodenvaihde vaappuu ohi tuskallisen tapahtumattomana. Lokakuussa pidettyjen viimeisten treenien jälkeen saadaan odottaa aina helmikuuhun asti, että pästään soittamaan, tällä kertaa Hautamäen aitassa. Muutamien kokoontumisien aikana tallennetaan Mäki-Tuurin aikoinaan rippilahjaksi saamalla Fostexin 8-raitanauhurilla pari demoa ja jamia, joista yksi, "Kaikki rakastavat saatanaa" löytää tiensä internetiin. Helmikuussa bändille myös perustetaan kotisivut.

Sitten alkaakin tapahtua. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä polkaistaan käyntiin debyyttilevyn äänitykset, joiden kitkaton eteneminen pistää yhtyeen epäilemään, että jokin on pahasti vialla. Äänityksen taso on mitä on, mutta on joka tapauksessa parempaa mihin aikaisemmissa ympyröissä ollaan totuttu. Levyn parissa työskennellään vaihtelevalla intensiteetillä koko kevään ajan. Vapun tienoilla Hautamäki saa vihiä, että Alavuden lukion vappuriehaan halutaan elävää musiikkia. Keikasta käydään neuvotteluja ruokatuntisin. Ohjelma (Järvisen hetkessä keksimään teemaan perustuva jami, Deep Purple -henkinen intrumentaali "Hammastahna I", sekä Pink Floydin "A Saucerful of Secrets") käydään kerran läpi lukion ja yläasteen yhteisessä musiikkiluokassa ja bändi odottaa hykerrellen sen saamaa vastaanottoa.



Ja vastaanotto on. Alkuillasta poikia pyydetään soittamaan taustamusiikkia kahvi- ja mehutarjoilulle. No sehän onnistuu. Kun varsinaisen keikan aika lopulta pimeässä kirjastossa synkistelyn ja paikallisen Teräsbetonin numeron jälkeen koittaa, jamin aikana puolet oppilaista katoavat jonnekin ja Hammastahnan aikana jäljelle jääneet purkavat lavarakenteita. A Saucerful of Secretsin aikana muuan luottamusoppilas käy kysymässä lattialla kitaraansa raapivalta Järviseltä "Vieläkö te tämän biisin jälkeen soitatte jotain". Loppuillan Hautamäki syö piparia ja kiroilee. Yöllä Mäki-Tuuri ja Järvinen tallentavat levyn viimeiset kitararaidat.



Kesällä ei taas tunnu tapahtuvan mitään. Tosin uusi treenikämppä saadaan Tuurin nuorisoseuralta, levylle äänitettyä materiaalia pyöritellään edestakaisin ja podetaan taiteellisia kriisejä. Yhtye kyllästyy levyyn ennen kuin se on edes valmis. Pari kappaletta on jouduttu matkan varrella tiputtamaan pois ja jotakuta epäilyttää, voiko jäljelle jääneistä saada albumin, tai edes EP:n verran julkaisukelpoista materiaalia. Uutta intoa löytyy, kun Mäki-Tuuri ja Järvinen äänittävät erästä aivan toista projektia varten mm. utuista jammailua ja asemalle pysähtyvää junaa. Mäki-Tuurin kotonaan suorittaman leikkaa-liimaa-leikin lopputuloksena on 14-minuuttinen, neliosainen kokonaisuus "Kaiken väriset ihmiset voivat olla avaruuslentäjiä" (jonka nimi on keksitty kevättalvella lukion ns. oleskelutiloissa). Pian Järvinen saa puhelun, jossa kerrotaan Alavudella järjestettävän Minirockin kaipaavan esiintyjiä. Felis Domesticus pelastaa päivän! Videolle tallennettu keikka on ensimmäiseksi kunnon esiintymiseksi varsin tyydyttävä. Sitten huomataan levyn olevan lauluja myöten äänitetty ja valmiiksi miksattu. Mitäs nyt pitää tehdä?



Mäki-Tuuri ajaa läpi ideansa painattaa levyt oikeassa tehtaassa. Levyä ei saada julkaistua ennen ensi vuoden tammikuuta. Sitä odotellessa kirjoitetaan uutta materiaalia ja esiinnytään Kortesjärven nuorisoseuralla Syysrokin puitteissa. Keikka äänitetään minidiscille, mutta ensimmäisen biisin puolivälin jälkeen nauhalla on vain hiljaisuutta. Eikä siinäkään pätkässä kuulu laulua ollenkaan.