Linkit

Lisää demosessioita. Felis Domesticus tarjoaa joululahjaksi jo parilla viime keikallakin kuullun kappaleen Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä.

Viikonloppuna pidettiin demosessiot, niiden tuloksena oli yksi uusi biisi. Tämä Maailman viimeinen päivä -niminen tekele on löydettävissä musiikki-osastolta.

Päivää taas. Kortesjärven rokit olivat ja menivät, tapahtumasta lisää kunhan jaksan palauttaa mieleeni biisilistan ja plärätä kuvia. Nokkelimmat paikalla olleet saattoivat havaita että olemme alkaneet kosiskella yleisöä naislaulajan avulla. Saatettakoon siis tietoon että yhtyeen uusi laulaja on tästedes Päivi Salminen. Kuvia ja jotain uudesta kokoonpanosta piakkoin, samassa yhteydessä myös mahdollisesti ääntä edelliseltä keikalta, jonka äänitysjälki oli tosin vähemmän mairittelevaa mutta katsotaan saako sille jotain tehtyä.

Uudet sivut avattu, muutakin on sattunut. Kuten todettua, bändi on jälleen triomuotoinen ja olemme aktivoituneet uudestaan keikkailun - seuraava veto Kortesjärven Syysrockissa 10.10 - ja treenaamisen merkeissä. Parista edellisestä vedosta kertoilua keikat-osiossa ja lisäksi musiikin puolella tarjolla uusi kappale Menetyksen avaimet- ep:ltä sekä yksi liveveto taannoiselta Sepänniemen keikalta. Uutta materiaaliakin on jo runsain mitoin valmiina, sen työstämiseen käyminen ei kuitenkaan vielä ole ajankohtaista.

No niin, nyt se on sitten tapahtunut. Menetyksen avaimet -ep on ilmestynyt! Kyseisen teoksen voit saada omaksesi neljän euron korvausta vastaan. Lisäksi, mikäli sinulta vielä jostain syystä puuttuu Tansseja jalattomille- pitkäsoitto, voit tilata molemmat lätyt huippuedulliseen kuuden euron pakettitarjoushintaan. Jos vielä epäröit ostopäätöstä, käy kuuntelemassa biisejä.

Vanhoja uutisia