Linkit
- mikseri.net
- myspace.com
- last.fm
Kontakti
palaute(ät)felisdomesticus.org
Kolmen biisin single Maailman viimeinen päivä on piakkoin saatavilla. Sitä odotellessa kappaleet voi käydä kuuntelemassa Myspacessa.
Kävimme kaikessa hiljaisuudessa studiossa. Viime viikonloppu vietettiin uuden materiaalin äänittämisen parissa, tulokset ovat kuultavissa myöhemmin syksyllä. Asioista on tarjolla myös muistiinpanoja kera valokuvien.
Komento takaisin - eihän meillä mitään keikkaa olekaan. Eikä sitä demoakaan taidettu tämän kesän aikana tehdä. Vetäydymme takaisin norsunluutorniimme tekemään hidasta mutta väistämätöntä kuolemaa.
Keikkoja takana ja lisää pukkaa. Keikat-osioon lisätty yhteenvedot kahdesta viimeisimmästä soittojuhlasta sekä ilmoitettu seuraavan päivämäärä.
Levynjulkkarikeikka pääsikin siirtymään yli kuukaudella. Meitä lukuun ottamatta tämä tuskin tuotti kenellekään suurempaa päänvaivaa. Oikea päivä on siis 6.6. ja Hautamäen ollessa estynyt tulemme esiintymään typistetyllä laulu ja kaksi kitaraa -kokoonpanolla. Suvirockissa räjähtää toivon mukaan senkin edestä - päivä on 26.6. Muita kesän kuulumisia ovat uuden treenikämpän rakentaminen, demon äänittäminen sekä toivon mukaan lisää keikkoja.
Keikkaa pukkaa - Felis Domesticus esiintyy Kortesjärvellä Siskot-yhtyeen levynjulkaisutilaisuudessa perjantaina 9. toukokuuta. Keikka-arkistoon lisätty jossain vaiheessa bittiavaruuteen kadonnut Kevätkirmaisun setti. Lisäksi koko Menetyksen avaimet -ep on kuunneltavissa last.fm:ssä.
Pikkupäivityksiä - Kortesjärven keikalta on viimein kirjattu mietteitä ja vuotta 2008 muistellaan Tarina-osastolla. Lisätty Yhtye-osio jossa mm. pärstänkuvia ja kokoonpanotietoa.